sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Toinen adventtiluukku ja ensimmäisen luukun onnekas

No niin, rannekorulle on saatu voittaja ja tästä lähtee seuraavan adventtiviikon arvonta.

Eli siis samoilla mennään, jokainen tähän postaukseen kommentoija on yhdellä arvalla mukana tätä seuraavaa palkintoa tavoittelemassa. Aikaa tähän osallistua on 8.12. klo 24 saakka ja sunnuntaina alkaa kolmannen luukun tavoittelua ja toisen selviää.

Tällä kertaa kaulakoru ois tarjolla. Kaulakoru johon rakastuin itsekkin oikein todella ja mietin edelleen teenkö vastaavan itselleni hopeisena. Kurkistetaas mitä sitä tuli kieputeltua.


Riipusosa kieputeltu samalla tyylillä kuin rannekoru, vähän jalostettuna kaulakoruun sopivammaksi. Lisäksi punainen lasikristalli sekä kaksi japanilaista miracle-helmeä helmihattujen välissä.




Ketjuna valmispapuketjua. Kovasti mietin itse punomista, mutta aika ei riittänyt siihen kun ei ollut valmiita lenkkejä sahattuna, komea se on näinkin. Ja vielä kuva kaulassa.


Sitten ensimmäisen luukun onnekkaaseen. Voittaja ratkesi satunnaislukugeneraattorilla. Kommentoijat kirjasin järjestyksessä paperille, 31 tavoitteli rannekorua ja generaattori arpoi kommentoijan numero 11.

  1. arvonnan voittaja Kisa
  2. arvonta päättyy 8.12.
  3. arvonta päättyy 15.12. ja
  4. arvonta päättyy jouluaattona 24.12
Onnea siis Kisalle, rannekoru matkaa ensi viikon aikana sinulle.

Ja onnea kaikille kaulakorun tavoitteluun!

26 kommenttia:

  1. Kaunis koru tämäkin.
    Kommentointi numerolla yksi, ei varmaan ole fiksua :)
    Mutta noin ihanaa kannatta tavoitella :)

    Koita pysyä terveenä ja häädä tauti pois.... hus... hus !!

    VastaaPoista
  2. Nyt olis niin minun värinen ja mallinen koru, että nyt jos koskaan soisin palkinnon osuvan minulle :)

    VastaaPoista
  3. Upea! Olen ehdottomasti mukana arvonnassa jälleen : )

    VastaaPoista
  4. Onnea voittajalle! Upea koru, ehdottomasti mukana jälleen! :)

    VastaaPoista
  5. Todella hieno, kyllä kelpais :) Mukana arvonnassa ehdottomasti!

    VastaaPoista
  6. ehottomasti mukana..tääkin niin hieno!!!

    VastaaPoista
  7. Tottakai mukana ihanan korun arvonnassa! Ja onnea 1. voittajalle.

    VastaaPoista
  8. Hienot on taivuttelut korussa. Mukana jälleen! :)

    VastaaPoista
  9. Onnittelut Kisalle!! Kokeillaas joskos joutsen ;)) kaulalleni saapuisi punerrus!

    VastaaPoista
  10. tietysti mukana kauniin korun arvonnassa :) ja onnea eka luukun voittajalle

    VastaaPoista
  11. vau :) mukana ollaan arvonnassa, tietysti :)

    VastaaPoista
  12. Onnellinen Kisa kun upean korun voitti :)
    Mukana haluan olla tämänkin korun arvonnassa. Kauniit kieputukset punaisten helmien kruununa.

    VastaaPoista
  13. Mukana arvonnassa.

    Sirpa Jokioisilta

    VastaaPoista
  14. Arvontaan osallistuu myös Hippu
    hippu@outlook.com

    VastaaPoista
  15. Jee,kerrankin onni suosii :) Täähän(rannekoru) sopii hyvin sun tekemien korvisten kaveriksi :)

    VastaaPoista
  16. Ihana työ taas. Osallistun arvontaan.
    Ja voi muistin että lupasin katsoa sitä avainketjua ja korviksia. Laittelen säpölla tietoa viimeistään sunnuntaina.

    VastaaPoista
  17. Tosi kaunis. Osallistun arvontaan. Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  18. Mukana minäkin joulun odotuksessa kivan kalenterin muodossa. Koru on upea!

    VastaaPoista
  19. Osallistun ihanan korun arvontaan.
    minttu47

    VastaaPoista