lauantai 9. elokuuta 2014

Palataan arkeen katsomalla lisää lomakoruja...

Niin, paluu arkeen minun osaltani tapahtui tällä viikolla. Perheen mies väki lomaili vielä tämän viikon, ylihuomenna sitten esikoinen aloittaa kolmannen luokan ja juniori menee eskariin, mihin ne minun vauvani katosivatkaan? Lomasukat ovat vielä kesken... jostain syystä ei sujunut joutuisasti helteillä neulominen. Ehkä ne tässä nyt saa saatettua loppuun saakka. Hianot niistä tulee kyllä, kiitos teidän. Mutta sitten niitä lomakoruja...


Lisää nahkanauhaa, nämä kylläkin menivät työkaverilleni lomakoruiksi, hää kun lomaili samaan aikaan ja jostain syystä viimeisenä työpäivänä ennen lomaa tuli tunne, että nämä pitää napata mukaan. Onneksi nappasin, löytyi koruille omistaja heti.


Ruskeaa nahkaa koristetikkauksin ja koristuksena gun metal värissä tuo omasta ystävän ranteeseen siirtyneessä korussa ollut kasilinkki.


Mustaa nahkaa ja sydänlinkki... ja nämähän olivatkin ihan selvästi toistensa kaverit....


Ja yhdessä koristavat nyt työkaverini rannetta.

Tajusinpa tässä, että tuo reikapaitakin ohjeineen jäänyt julkistamatta. Testaajat on kyllä hoitaneet hommansa ja hienoja paitoja ovat tehneetkin. Mutta samallapa tuli mieleen, että jospa tuosta tekiskin ohkasesta villalangasta syksyksi pitkähihasen versionin ja sen alle sitten ohut pitkähihanen paita nii menee tosiaan tuossakin välissä kun ei oo vielä kylmä mutta tarvii jo vähän lämpöä... Mutta julkasen ohjeen tässä pikimmiten, ainakin yritän.

Tiistaina vihdoin pääsin sen verryttelyjuoksunkin juoksemaan.... niinpä niin, verryttely oli vakaa aikomus, mutta kun maistu hyvälle ja jalat vei nii juoksin sitte oikee kunnon vauhtia ja sehän sitte tuntu jaloissa keskiviikkona... no nyt on jo hyvät jalat, eilen ja tänään tuo perus 5 kilsaa käytynä. Saa nähä joko kohta pitää käydä kenkuli ostoksilla... harmi vaan ettei tota mun mallia enää saa tai saa taas paranneltua versiota, mutku jo noita ostaessa toi edellisvuoden malli tuntu paremmalta mitä viime vuoden uus malli... nyt on sitte jo tämänkin vuoden parannus, että tuntuuko sekään sitte sopevalta. No, se on sitten ostosreissun murhe.

Lämmöt sitten sai aikaan sen, että tää ois lukenu nyt neljän viikon aikana viis kirjaa muun tohinan lisäksi. Tässä vielä viime viikon sunnuntailta juniorin ja Rompun yhteishetkestä napattu kuva...


Kuva on miehen nappaama, että hajuakaan ei mulla ole mitä siellä seuraavat, mutta molempia tuntuu kovasti kiinnostavan.

Lämpöisiä päiviä kaikille toivottelen!

Ps. Pahoittelen jos joudun uudemman kerran laittamaan tuon sanavarmenteen, otan sen nyt kokeeksi pois. Alko vaan olla niin älyttömästi tuota roskakommenttia ja ne alko jo oleen simmosia, että huh, huh... näköjään tämä lenkkeilystä kertominen sai kunnon tulvan aikaan.

7 kommenttia:

  1. Voi ihquja nahkakoruja! Millainen kiinnityssysteemi niissä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan tässä joku päivä sulle mailitse vaikka sepustuksen ellen intoudu tekemään postausta kuvallisena. =) Tarvii järkevän olotilan, eikä tämmöstä töksistä oloa, että saa selitettyä. ;)

      Poista