lauantai 20. lokakuuta 2012

Jalkojen lepuutusta

Heh, nyt sanon olevani entistä hullumpi. Ei riitä tuo rojekti, johon en tänään mielihalusta huolimatta ole koskenut pitkän työpäivän takia, ei ole riittävän tarkka olotila siihen. Mutta aloitin tuollasen yhden illan hullun projektin. Tänään oli yöllä ollut pakkasta. Meillä oli jo himpun yli nollan (0,2) mittari aamulla, siis digitaalinen, työkavereilla oli ollut pakkasta vielä pari astetta. Töistä tullessa oli kuitenkin kuura vielä paikoin maassa ja muistin, että lanka on, malli on, mutta pipo on tekemättä. On ollut niin sateista että työmatkalla aina huppu päässä, nii ei ole huomannut kuinka viileää jo on. Nyt huomasin. Aloitin siis tekemään pipoa, sukkiksilla hyvin meni alku, kun lähdettiin ylhäältä tulemaan alas päin... kunnes olis aika siirtää pyöröille.... eihän mulla ollu oikean kokosta pyöröä, vaikka niin luulin. Nyt sitten työssä kuusi puikkoa ja seitsemäs se työpuikko, pakko seistä, että pysyy joteskin ojennuksessa ja ei vahingossa työnnä puikkoja pois, senkin kyllä pari kertaa tehnyt. Toista kertaa en ainakaan ihan heti aloita työtä, varmistamatta että oikean kokoiset puikot löytyy. Tai siis löytyishän tuohonkin, mutta eipä niitä irroteta rojektista. Hullu mikä hullu, mutta hyvä sentäs että itekkin sen tiedostan.

Tänään oli töissä parempi päivä, ei ollu pomo paikalla. Kävin myös mielenkiintoisen keskustelun. Olin siis eri hommissa mitä omani ovat, tuuraamassa siis vapaata toiselle. Tuli yksi vanhempi mies siihen, vaihtoi muutaman sanan ja lähti pois. Tuli hetken päästä takaisin ja käytiin tämmöinen keskustelu:
Mies: Tuli tässä mieleen, että tiedätkö mitä olen täällä teillä huomannut?
Minä: No?
Mies: Toiset tekee täällä mitä ne osaa, mutta sinä teet mitä haluat.
Minä: Olen kyllä huomannut, että taidan olla sellainen joka paikan höylä.
Mies: Mutta kun olet niin osaava, muut tekee vain sen omansa, sinä osaat  tuurata muita.
Arvaatte, että tuli eilisen katastrofi päivän jälkeen todella hyvä mieli näistä sanoista. Ja kyllähän se on toisaalta tottakin. Ei kaikki meidän työporukasta pysty toisia tuuraamaan, on jopa sellaisiakin jotka osaavat vain oman hommansa, osa pystyy tuuraamaan joitakin. Minä taas olen osan hommista oppinut pakon kautta, sairaslomaa vaan joutunut tuuraamaan yhtäkkiä ja osa on ihan tarkoituksella opetettu, mutta lähes kaikki työt osaan mitä meiltä löytyy. Tietysti se on siitäkin kiinni, että haluan oppia, haluan tehdä kunnolla ja antaahan se vaihtelua työhön, kun saa vaihdella välistä toisten hommiin.

Sain tuossa erään erittäin merkityksellisen koruideankin. Huomenna sitten yritän sitä toteuttaa, nyt alan jatkaa tuota tuskaista pipoa, että olisi mahdollisesti jo huomenna korvilla. Onhan mulla pipoja, mutta kun ne kaikki sattuu olemaan liian paksuja tähän välikauteen. Ja eiku seisomaan!

Ihanaa tulevaa sunnuntaita!

6 kommenttia:

  1. Olipas mukavaa, että sait hyvää palautetta. Kyllä saa nostaa hännän pystyyn:)
    Kävin tänään postissa, onneksi on auki lauantaisinkin. Laitoin tulemaan postia,pitäisi postiluukku kolista alkuviikosta sullakin. Ja nyt hokasin ,että paketti olisi voinut olla kauniimpi! Äkkiä vaan yritin ennättää, kun oli kaupoille menoa, ja poika sai vielä ravintoliuosta puoli tuntia ennen postin sulkeutumista. Siinä sitten pakkasin ja ajattelin vain ettei mee rikki...nyt vähän kyllä harmittaa. Mutta jospa sisältö olisi mieluinen, niin sitten olisin onnellinen:) Hyvää lauantai-illan loppua ja suloista sunnuntaita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se ulkoasu sille paketille haittaa, rikkoohan sen kuitenkin. =) Ja ei sulla mitään hätää olis postitusten kanssa ollu, mutta kiva jäädä jännityksellä odottamaan postia. Uskon tykkääväni, on ne sun työt niin upeita. =)

      Poista
  2. Näin se menee joku tuntematon voi nostaa maasta taivaisiin.

    VastaaPoista
  3. Nuo miehen sanat lämmittää varmaan mieltä vielä pitkän aikaa.♥
    Niin on minullakin pipo vielä alkutekijöissään, eli ihan lankana vielä, ja kohta sataa kai lumi maahan .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti lämmittää ja kun on vielä itse muistuttamassa... häneen törmään aika usein. ;D
      Äkkiä pipo työnalle, ettei korvat palellu!

      Poista