perjantai 19. lokakuuta 2012

Perjantai suoraan per....tä!

Tämä päivä on ollut oikea takku ja oon suunnattoman kiukkunen ja turhautunut. Onneksi koruilu vähän hölläsi pinnaa. Töissä meinasi palaa hermot totaalisesti pomon kanssa, onneksi päivä loppui ennen sitä. Nyt vaan alkaa taas olla se tilanne, että kohta mä oikeesti hälle hermostun ja annan tulla. Juu-u, en ole laskenu montako kertaa tänään kuulu "MISSÄ KATI ON?", ja joka ikinen kerta olin tekemässä siinä vieressä jotain hommaa, mutta kun hänen mielestään vissiin ois kaik pitäny jättää kesken ja olla tekemässä just sitä mitä hän sillä hetkellä ajatteli. Teki mieli jo sanoa, että jos ei mun työnteko miellytä nii anna potkut. ARGH! Vieläpä kun nämä paskat fiilikset on ollu koko viikon muutenkin tapahtuneiden ikävien asioiden johdosta, niin en ole jaksanu sanoa takas normaaliin tyyliin. Siis en väitä vastaan hälle tai ole vaikea työntekijä, vaan yleensä tulee sanottua silleen, että hänki herää taas huomaamaan että ihan turhaan prässää, kun on toinen homma kesken. Ei paljo innosta siis huomenna mennä vielä tekemään pitkä päivä, seittemästä neljään. Mutta nyt on sen verran kiukkua päällä, että saataanpa jopa haluta keskustella henkilökohtaisesti ja sanoa hälle mikä nyt mättää taas vaihteeksi. Meidän pomo kun on siitä ihana, että kun hällä henkilökohtasia ongelmia hän purkaa sen työntekijöihin.... tällä kertaa vaan on ollu hyvä viikko mulle räyhätä, kun mä olen ollut vähän enemmän maissa ja ollut vain hiljaa. No joo, vali vali ja muihin aiheisiin, oli vaan pakko vähän purkaa.

Otetaas ensinnä rojekti. Tässäpä vilaus siihen. 


Seuraavalla kerralla sitte vilaus toiselta puolelta, että näette itse mitä oikeen yritin sepustaa tuosta tekniikasta. Nyt on tehtynä 42 kierrosta ja pituutta 12 cm. Hitaasti mutta varmasti siis tätä tikutaan. Tänään on ollu sellanen mielentila, että on saanut suosista jäädä laatikkoon odottamaan parempaa fiilistä. Jos olisin siihen tänään koskenu, olisi se ollut katastrofaalisia virheitä täynnä.

Sitten pari avainnauhaa, toinen kaulaan ja toinen taskumallia. Kaulamalliin toivottiin säkenöivää lasisuutta ja teräksisyyttä. Valitettavasti kuvausolosuhteet eivät näytä sitä säkenöintiä. Mutta toivottavasti saatte jotain käsitystä.


Nikkelin VÄRISTÄ ketjua, lasihelmiä, lasikristalleja, teräksen värisiä metallihelmiä sekä mahdollisesti säröistä vuorikristallia. Tähti linkki edessä yhdistämässä, ketjua niskan takana ja roikkuvassa osassa tuollainen kierteinen lasihelmi.

Taskumallista toivottiin naisellista ja kuitenkin rouhean säihkyvää, väreinä musta, harmaa ja vaaleanpunainen. Tämmönen siitä tuli.


Tämä olikin sitten sekoitus kunnolla. Larvikiittia, mustaraita-akaattia, onyxia, hematiittia ja vaaleanpunaisena lasikristallia, ab-lasihelmiä sekä helmiäislasihelmiä ja lisäksi joissakin väleissä vaaleanpunaisia siemenhelmiä. Tässä on rouheutta lisää tuomassa nuo isot ovaalihelmet sekä paksuhko ketju. Nyt sitten katsotaan mitä tilaaja näistä tuumaa, hälle kyllä laitan isompia kuvia mailitse ja lisäksi yritän kuvata paremmin jos hän niin toivoo.

Nyt ajattelin ottaa lasillisen viiniä ja käydä blogikierroksella, jos se rauhoittaisi hermoja lisää ja sitten lähden katselemaan nukku-ukkoa.

Toivottavasti teillä on ollut parempi perstai ja tulee ihana viikonloppu!

12 kommenttia:

  1. No voi.... !
    Sinulla on pomon kanssa ollut ihan toisenlainen päivä kun minulla.
    Itkuksi meni, mutta sen takia, kun reksi, joka on ollut meidän koulussa, oli tänään viimeistä päivää töissä.
    Hän on ollut niin ihana, tasapuolinen ja aina jaksanut kuunnella henkilökohtaisetkin ongelmat !
    Jo 7 vuotta. Tahti varmaan tulee muuttumaan :(

    Kauniita avainnauhoja olet tehnyt. Kyllä tuollaista kelpaakin esillä pitää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saatte uuden hyvän reksin, varmasti teilläkin vaikuttaa paljon motivaatioon se millainen ihminen pitää koulun lankoja käsissä.

      Poista
  2. No voihan rähmä, että pitää vielä töissäkin kärsiä...
    Mutta ihanat avainkorut let saanut aikaan ja mua rupesi jännittämään, mitä se posti tuo...Sun paketti tulee myös kohtapuoliin.
    Mulla oli tänään vp, ja silti en saanut aikaiseksi,kuin pari koneellista pyykkiä. Töitä olis kotona pilvin pimein, muttei innosta. Olenkin tehnyt rästihommia lähinnä omassa pajassa:)
    Mutta toivottavasti viini rentouttaa ja silmät saavat katsella kauniita kuvia blogeista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus vaan pitää antaa itsensä laiskotella niistä kotitöistä, jaksaa sitte taas niitäkin paremmin.
      Mietin jo toisten samanlaisten sukkien tekemistä, oli sen verran kauniit mun mielestä. ;D

      Poista
  3. Nyt kun olen itse ensimmäistä kertaa elämässä myös isossa porukassa töissä (yrittäjyyden lisäksi) niin tajuan, kuinka tärkeä on että on hyvän työkaverit ja pomot.
    Sitä vaan jaksaa herätä 5ltä ja mennä vaikka työ itse o yhtä hullunmyllyä.
    Toivottavasti saat selvitetty. Tollaiset ihmiset on sairaita, jos multa kysytään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan työkaverit on hyviä, mutta kyllä tuolla sen verran on vaikutusta että silmät on työpaikkojen kanssa auki. =)

      Poista
  4. Sairasta touhua toi sun työ. Pomollas taitaa olla se aika kuukaudesta vaikka Mies onkin. Siis paskikset. Voimia sulle. Avainnauhat hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla vähän eroa tiedossa, vähän huhuja liikkunu että vaimoke muuttamas Espanjaan. Mut silti väärin meihin purkaa.

      Poista
  5. Ihania töitä taas. On todella inhottavaa tuollainen käytös. Itsellä vähän samanlainen työkaveri, jos on huono päivä niin näkyy ja kuuluu. Tulee vaikka mitä inhottavia kommentteja. Joskus vaan ärsyttää että pitää toiselle kaataa kaikki pa..a niskaan, jos itsellä huono päivä niin ei tartte muille känkkäröidä. Toisinaan täytyy olla varpaisillaa kun ei tiedä mikä sitä känkkyröitiä aiheuttaa. Tiuskitaan vaan mutta ei voi suoraan sanoa. Miettii vaan itse että onko tehnyt tai sanonut jotenkin väärin.
    Tosi kaunis avainketju ja tuo yllätys työ näyttää aika jännältä. Kirjastosta lainasin tänään myös Moda lehden jossa on tuon aiemmin tekemäsi huivin ohje. Oliko sinulla siellä paljonko siihen kului sitä säde lankaa? Käynpä kurkkaamassa nuo vanhemmat jutut ehkä se sieltä selviääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista kerroinko siellä langan kulutusta, mutta kaksi kerää riittää. Mulla meni yks sitä tummempaa itse huiviosaan ja puolet sitä vaaleampaa pitsiin, sit jouduin korkkaan toisen tummempaa sitä pitsin kahta viimeistä kierrosta varten ku halusin sen tummemmalla laittaa. =)

      Tänään oli parempi päivä töissä... pomo pysy poissa. Mutta kyllä mietin valmiiksi mitä sanon jos tilaisuus tulee ja siis silleen ettei siitä voi suuttua vaan ihan asiallisesti olisin vähän huomauttanut muutamasta asiasta. No ei tarvinu, mutta nyt on valmiina sanat jos sama meno ens viikolla jatkuu.

      Poista
  6. Voimia törkeyksien keskelle sinulle Kati!!!
    Avainnauhat ovat molemmat upeita =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Nauhat on laitettu postin matkaan, etana tahtia kylläkin tällä kertaa. =)

      Poista