torstai 4. lokakuuta 2012

Vaihtokauppaa...

Käsitöissä vaihtokauppa on hyvä vaihtoehto, jos toinen osaa jotain mitä itse ei. Minä rohkeasti ehdotin Kisalle vaihtoa, kun näin hänen tekemät palmikkosukat. Sukkia väännän maratonina itse, mutta palmikko on minulle pieni peikko ja sellaisista sukista vain haaveilin. Nyt on haaveilu vaihtunut odotukseen. Kiirettä ei tarvitse minun takia pitää, mutta itse tein oman osuuteni ja se on jo perilläkin, joten  siitä tässä kuvat. Joskus vaikka ei ole ihmistä livenä nähnytkään, tulee vahvasti tunne millaista hänelle tehdä. Sähköposti viestien perusteella se tunne tuli tällaisena avainnauhana.



Vieläpä kuulin, että aivan on vastaanottajan värinen, joten siihen tuntemukseen tosiaan kannattaa nojata. Ainoa mitä vähän pelkäsin, on tuo kukka linkki. Epäilin, koska on ensimmäistä kertaa avainnauhassa, en tiedä kestääkö. Mutta se siihen vaati päästä, joten sitten laitoin kera lupauksen, että jos ei kestä korjaan nauhan ja pistän vahvemman linkin. Helminä punaisia lasikristalleja, hematiittia niitä ihania punaisia kuutioita, siemenhelmiä, kierteisiä putkihelmiä sekä hopeoituja metallihelmiä. Kisa pyysi vaihdossa siis joko avainnauhan tai kirjanmerkin, minusta toinen vain olisi ollut aivan liian vähän, joten tein molemmat.


Tuo sydän on kummitellut toteutusta vaatien mielesä pidemmän aikaa ja kun punaista toivottiin, niin sehän sopi loistavasti vääntää kirjanmerkiksi. Ketjussa ja sydämen keskellä punaisia lasikristalleja sekä samanlainen kukka joka avainnauhassa, tämä vain ns. riipusversiona, eli vain yläpuolella ripustuslenkki. Ja koska niin iloiseksi tulin, että noin vain toinen suostuu vaihtoon tuntemattoman kanssa, tein vielä yksinkertaiset korvikset lisäksi.


Mutta mitäpä muuta nuo ihanat kristallit kaverikseen tarvivat? Eivät mitään, mietin jopa pitääkö tässä itsellekkin tuollaiset pyöräyttää.

Aika hurjaa, uusia rekisteröityneitä lukijoita on tullut 11 lisää arvonnan myötä, osa toki on ihmisiä jotka muutenkin seuranneet ja kommentoineet blogiani, mutta myös uusia tuttavuuksia tullut roimasti. Ja tänään tuli todellinen yllätys, minun ensimmäinen toisesta maasta oleva lukijani rekisteröityi. Sen huomattuani taisi liimautua kestohymy täksi iltaa nassuun.

Sukista on kahdesta parista ensimmäinen pudonnut puikoilta, kolmannen parin ensimmäinen tipahtaa tänään. Noita tennareita on onneksi mukava tehdä tellua katellessa iltaisin ja tulee joutuisasti, joten se isän serkun setti mahdollisesti valmistuu piankin, ellei korut huuda joka päivä toteutusta. Koruista tulikin mieleen, minulla on tuossa yksi riipus tulossa... töistä tullessa viime viikolla iski kivi silmään ja sehän lähti taskuun. Saa nähä onnistunko toteutuksessa sitten. Ja viime viikosta puheen ollen... hehee, viime perjantaina junioria hoidosta hakiessa, poika tuumas mulle: "Äiti! Sä unohit korjata mun pyllyn reiän." Hetki meni, sitten tajusin kun poika just puki ulkohousuja, että niissä kyseisissä housuissa on pepun kohdalta sauma vähän ratkennut. Hoitajaakin meinasi hymyilyttää. Saatiinpa hoitajan kanssa pieni piristys viikonlopuksi.

Kohta pitäisi lähtä Prismaan. Saa nähä miten käy. Ostettiin pojille uudet kumpparit elo-syyskuun vaihteessa. No, eilen sitten esikoisen kumpparissa repeämä. Siis sauman kohdalta revennyt sivusuunnassa noin kymmenen cm. Tietystihän minulla ei enää kuitti ole tallessa, mutta katotaan miten käy. Uudet kyllä ostan sitten jostain toisesta kaupasta, jos ei mitään hyvitystä tule. Kyllähän nyt edes muutaman kuukauden pitää kumppareiden kestää, paitsi että oikeasti niiden pitäisi kestää monta vuotta. Ja jostain kumman syystä esikoisen kohdalle on useamman kerran osunut noita maanantai kappaleita kumppareissa, parit on menny sillä, että takasauma on murtunut ja parit on hajonnu muuten. Eikä ainakaan mun mielestä tuo poika sen kummemmin niitä tuhoa kuin normaalisti käyttää.

Ja kun nyt päästiin vauhtiin. Hiukan olen pettynyt, että Novitalta en edes pahoitteluja saanut, kun otin tuon huivilangan tapauksen kanssa yhteyttä. Höh!

Että tämmöttinen torstai pläjäys. Onneksi tosiaan on tullut roimasti piristystä teidän uusien lukijoiden muodossa ja tietysti on ollut tosi ihana huomata, että muutama täällä säännöllisesti vieraillut on nyt rekisteröitynyt virallisiksi lukijoiksi. Joten tervetuloa kaikki uudet lukijat!

Edit: Jihaa, ainaki Prisman toiminta saa täydet pisteet. Ei ollu mikään ongelma kuitin puuttuminen ja pojalla uudet kumpparit! Nyt säilyy näistä kuitti ainaki tän syksyn tallessa!

6 kommenttia:

  1. Voi miten kiva idea tuo vaihto on. Minäkin kuolaan noiden taitavien neulojien sukkien jne perään. Itse toki saan sukat ja pipot ja joitakin huiveja tehtyä, mutta pitsi- ja kirjoneuletta en jaksa edes yrittää.Tekisin kyllä vaikka kokonaisen korusetin ja vielä kaupan päälle kirjanmerkin tms. jos joku innostuisi sukkia mulle neulomaan vaihtokaupalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kivaa ja siitä tulee hyvälle mielelle. =)
      Katsotaan mitä kivaa sulle syntyy. ;D

      Poista
  2. Voi miten hyvä että sait kumpparit vaihdettua!!Onnellinen puolestasi ja eritoten lapsesi kuivien konttien puolesta =D

    Mites ne ei ole Novitalla sinulle vastannut? Kyllä siinä melkeen nyt on jokin katkos tiedonkulussa käynyt. Koitappa laittaa uudelleen viestiä.

    Tuo avainnauha on kyllä koukuttelevan kutkuttava ;o)
    taidanpa laittaa sulle kuuleppas tuota sähköpostia!

    VastaaPoista
  3. Kiitokset vielä tätäkin kautta!

    VastaaPoista
  4. Tuollaiset vaihtokaupat on kivoja. Olen itsekin tehnyt kaksi kertaa :)

    Et-lehti on no 15, syyskuussa ilmestynyt :)

    VastaaPoista