keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulun arvonnan tulos ja pari kaulakorua

Mulla jäi tämän joulun alku hässäkän kanssa joulun toivotuksetkin välistä. Piti sen verran hulinaa nuo viimoset päivät ennen aattoa ja kun sitten aattona jo halusin rauhoittua perheen kesken kokonaan. Nyt olemme jo kotiutuneet mummilta ja papalta. Saimme onneksi yli puolet matkasa ajettua ennen lumituiskun alkamista, ei ollu kiva sitten enää tulla rekan perässä, joka pöllytti nii ettei paljoa näkyny mihinkään.

Lauantaina töistä syöksyin pakkaamaan ja sitten istuttiin autossa. Ja iltahan se jo oli kun perille päästiin. Sunnuntaina sitten menikin päivä siellä mummuni synttäreillä kaffia keitellessä ja tiskatessa. Ylpeänä voin kertoa, että äitini ja siskoni hyökkäsivät korujeni kimppuun valitsemaan omansa juhliin. Ja mikä parasta mummoni ei meinannut raskia laskea tekemääni huivia millään harteilta, vasta sitten kun alkoi olla tukalan kuuma. Eli se lahja onnistui todellakin nappiin.

Mutta aiheeseen. Eli viimeinen arvonta on suoritettu ja niin on taas tämän vuoden "joulukalenteri" käyti lävitse.
Tällä kertaa satunnaislukugeneraattori nappasi kommentin numero 7.


Eli tämäkin koru on saanut uuden omistajan:



  • arvonnan voittaja Kisa
  • arvonan voittaja Neiti kesäheinä
  • arvonan voittaja Eila
  • arvonnan voittaja Live & Home


  • Eli Live & Home-blogin pitäjältä kaipailtais nyt sitten yhteystietoja, mailini osoite löytyy tuolta profiilista, niin saadaan kaulakoru matkaan.

    Sitten olisi pari kaulakorua jotka väsäsin itselleni hopeasta. Tässä ensimmäisessä Oili-ketjussa 1 mm lanka on kevään kurssilla itse vetämääni jämähopeista ja 0,8 mm lanka ostettua. Etuosaan olin suunnitellut niitä granaatteja, jotka sitten olivat kuraa ja tilalle päädyin laittamaan swarovskia. Ja tuo lukko oli pakko ostaa ihan tätä ketjua varten kun sen näin ja koska se on niin hieno, sen paikka on myös kaulan sivulla ei niskassa.




    Swarovskien kanssa myös pari hopeahelmeä. Tästä oli tarkoitus ottaa se ennen rummutusta kuva, mutta ei se valon puutteen vuoksi onnistunut. Tuossa itse vedetyssä ja ostetussa langassa oli ennen rummutusta todella suuri ero, itsevedetty oli oikeastaan mustaa, ei olisi uskonut hopeaksi.

    Toisena sitten se hopeinen versio siitä aiemmin arvotusta kaulakorusta. Siinä arvotussa oli 1 mm ja 0,8 mm lankaa, mutta tässä omassa hopeisessa käytin 0,8 mm ja 0,6 mm lankaa ja keskelle Swarovskia, Pendular lochrose crystal ja sävynä red magma. Lisäksi tuo 0,8 mm lanka on timanttileikattua.




    Ja niskaosan punoin myös itse 3,5 mm halkaisijaltaan olevista lenkeistä. Ei ihan muinaisketjua, joka toisessa kaksi lenkkiä rinnakkain ja joka toisessa yksi lenkki.

    Muutama joululahjaksi mennyt jäi sitten kuvaamatta kokonaan. Oli tässä hässäkkää kerrakseen kun tuommottisen unohduksen menin tekemään. Kummitytön sukat, äitini korvikset sekä isäni huivi, joka oli se toinen onteloneuletekniikalla tehty. Rojektiakin maltoin tehdä pari kierrosta joulun aikaan, mutta en halunnut sitä kovin tehdä, kun sen kanssa ei niin kykene juttelemaan samalla.

    Olin myös joululahjavaihdossa mukana ja siihen saamani paketit sitten jäi kotio ja ne sain avattua vasta tänään. Hih, ei viittiny enää kun kilsaa ajettu kääntyä niiden takia takaste. Mutta niistä sitten oma päivitys, ehkä huomenna kun ennätän saamani kuvata.

    Hyvää loppuvuotta kaikille!

    5 kommenttia:

    1. No harmi kun meni hieno palkinto sivu suun, mutta onnea voittajalle :)

      VastaaPoista
    2. Onnea voittajalle. Ihana koru,harmi,ettet saanu niitä kauniita granaatteja,mutta käyhän nuokin hyvin!

      VastaaPoista
    3. Onnea voittajalle. Olisi kelvannut tännekin mutta aina ei voi voittaa;)
      Kauniita kaulakoruja mutta ehdoton suosikki ylempi. Lukko on kyllä tosi kaunis ja sopii tähän.

      VastaaPoista
    4. Kertakaikkisen upeita koruja :) Olen näköjään missannut yhden arvonnan koneeni temppuiluihin, (harmittaa, mutta minkäs teet: Onnea voittajille!) Kerrassaan upeaa ketjun punontaa ja kieputtelua<3

      VastaaPoista