sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Kissoja

Eilen ottaessani tarvikkeet illalla esille tarkoituksena tehdä mielessä pyörinyt kaulakoru. Tulihan sekin tehtyä, sitten viimeiseksi, mutta en sitä edes kuvannut. Se nimittäin menee suoraan purkuun. Ei onnistunut sitten olleskaan, joten puran sen tänään ja teen uusiksi kokonaan. Ehkäpä se nyt jo onnistuu tai sitten saa jäädä hautumaan tuonne mielen perukoille ja odottamaan aikaansa. Kun siis sain värkit esiin, tuli idea salamana mieleeni. Ja kerrankin se oli juurikin sitä mitä oli tarkoituskin, vaikka vaatikin hiukan pyörittelyä ja miettimistä, että sain onnistumaan tietyt osat.

Tässäpä olisi Kisu.


Ja tässä Misu.

Kun pojat aamulla näkivät kaverukset, oli juniori heti sitä mieltä että siinä on Maija ja Miisu, esikoisen mielestä siinä oli Milla ja Miisu.

Tässä on siis Miisu. Esikoisen mielestä tuo tummasta väännetty on Miisu ja juniorin mielestä tuo hopeoidusta väännetty on Miisu. Niin se maku on erilainen. (Huom. Tämä kuva on useamman vuoden vanha, tämän ottamisen aikaan olen odottanut esikoista, eli melkein seitsemän vuotta vanha)


Ja sitten Milla, joka menee jo autuaammilla metsästysmailla. Esikoinen kuitenkin muistaa aina, että meillä on myös Milla ollut, vaikka ei itse ehtinyt edes vuoden ikään, kun Millan terveys petti. Tai siis maksahan se petti ja erikoisruokavaliosta ei ollut mitään apua, joten jouduimme tekemään kipeän päätöksen.


Ja esikoisen mielestähän tuo hopeoidusta väännetty on Milla. Enpä paljoa voi vastaan väittää. Ja muistin virkistämiseksi sitten vielä Maija.


Ja tässä sitten vielä Kisu ja Misu ihan yhdessä.


Vielä en tiedä onko näistä tulossa kaulakoruja vai ehkäpä rintaneuloja vaiko molemmat. Molemmilla on tiikerinsilmähelmet silminä, Kisulla fasettihiottu vaaleanpunainen lasikristalli nenänä ja Misulla vaaleanpunainen särölasihelmi. Ehdotuksia otetaan vastaan, kumpia näistä tekisi?

Hyvää sunnuntaita!

4 kommenttia:

  1. Kivat kisuliini korut! Tuollainen olisi aikas ihana rintaneulana! Meilläkin on ollut musta Miisu-kissa - se meidän "Mustakissa"

    VastaaPoista
  2. Itseasiassa mietin, että tuosta hopeoidusta ehkä teen rintaneulan ja tuosta toisesta kaulakorun. Mutta se on edelleen ihan mietinnässä. Meidän Miisu ei ole meillä mustakissa, vaan hienopieru. =) Se on niin lady luonteeltaan.

    VastaaPoista
  3. kisss kisss kissss ! :) ihania kissoja. -elina

    VastaaPoista
  4. Hienoja! Minä kanssa olisin ehdottanut rintaneulaa :)

    VastaaPoista