sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kuten lupasin... sitä arvontaa siis

Huh, sanon minä. Toinen palkinto olikin vähän kinkkisempi, mutta nyt on molemmat palkinnot valmiina ja kuvattuna, eli voidaan aloittaa. Sääntöjä muokkaan hieman niistä perinteisistä. Eli säännöt ovat seuraavat:

1. Kaikki saavat alkuun kaksi arpaa, jotka voi laittaa joko molemmille palkinnoille tai kaksi vain toiselle.
2. Kolmannen arvan saa joko olemalla tai liittymällä lukijaksi (tuolla sivupalkissa näkyy lukijat)
3. Neljännen saa mainostamalla omassa blogissaan, myös fb käy, vaikka itse en siellä ole, mutta sitä on aiemmin kyselty käykö se.

Kaiken kaikkiaan siis on mahdollista saada neljä arpaa, jotka voi kaikki laittaa jommalle kummalle palkinnolle tai jakaa niitä miten haluaa. Kommentissa kerrotaan monellako arvalla lähtee mukaan ja kumpaa palkintoa milläkin arpamäärällä tavoittelee. Anonyymit jättäkää tunnistettava nimimerkki, että on mahdollista tunnistaa voittaja.

Arvontaa alkaa nyt ja päättyy juniorin syntymäpäivänä 14.10. klo 18.00.

Kaikkia varmaan kiinnostaa ne palkinnot, tässäpä palkinto vaihtoehto yksi:


Rannekoru ja korvikset, joko punaisena (Harlekiini: Love) tai violettina (Harlekiini: Passion). Korvakoruihin saa valita joko napin tai koukun ja ne ovat helmiäislasihelmet siemenhenlmi herringbone-kieputuksella, toinen puoli musta ja toinen valkoinen. Rannekoru on memoryvaijeriin, säätöketju ja lukko, ketjun päässä maskotti (Love: amor ja Passion: Ruusu), samat herrinbonet keskellä mitä korviksissa, muuten helminä siemenhelmiä, korumetalli kolikoita, helmiäislasia, lasikristallia sekä miracle-helmiä. Voittaja saa siis valita kumman värin haluaa.

Toinen palkinto vaihtoehto:


Lazy Katy huivi, Novitan Säde langasta, jossa on mukana paljetteja. Eli lämpöä ja luksusta syksyyn tarjolla. Pitsi tehty vaaleammalla violetilla ja päätelty taas tummemmalla. Pahoittelen että kaulakuvan jouduin ottamaan ennen pingotusta, koska vasta sain valmiiksi. Onneksi huivissa ei näy, mutta tuo pitsin teko oli todellista tuskaa, lanka oli ihan erilaista mitä tuo tummempi ja se loi haastetta saada ajallaan siististi valmiiksi. Siinä oli kierteet lähes auki ja yksi säie paljon muita kireämpi ja tämäkin tietysti ilmeni vasta kolmannen kierroksen puolessa välissä, ei tosiaankaan enää ollut vaihtoehtona purkaa. Ja kissa-allergisille suosittelen korun tavoittelua, vaikka koko ajan hätistelen meitin kuningatar rakastaa mennä tuohon pingotuksen päälle pötkölleen. Vielä huivista sen verran, että mies sanoi: Se on hieno. Kun vastasin, että ei jää mulle. Oli seuraava kommentti: Hyvä. Kun aloin nauraa, että vähän ristiriitaista kommentointia, oli selitys: eihän niitä nyt itelle kannata satoja tehdä. Hyvä pointti kyllä, ei voinut vastaan väittää.

Ja arvonta siis alkaa NYT ja päättyy 14.10. klo 18.00!

Onnea arvontaan!

72 kommenttia:

  1. Kuten arvaat mä olen mukana. Ps. maija mehiläinen soitti mulle oli huolissaan kun ei muistanut mainita postikuluista, sanoin et sä laitat postikulut hintaan kun toimitus tulee perille. Joten mulle kaikki mitä on arvontavana. Mut tuntien arpa osuu aina sille jolla tuuria on, Mullahan sitä ei ole koskaan ollu. Onnea kaikille osallisille arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä selvä. Kukahan sukulainen soittaa seuraavaksi. =)

      Poista
  2. Kaikilla neljällä arvalla tavoittelen huivia! Mahtavat palkinnot sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ei ne itsestä niin mahtaville tunnu. =)

      Poista
  3. Ihania palkintoja! :) Kolmella arvalla mukana, mutta onpas vaikea päättää, kuinka ne jakaisi... Kaksi huiville ja yksi koruille!

    VastaaPoista
  4. neljä arpaa, kiitos :) ja kaiken laitan punaisiin harlekiineihin, liila kun ei ole ollenkaan mun värini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin siis tehään! Oletki tähän mennessä ainoa joka heittää kaikki arvat koruille. =)

      Poista
  5. Oi miten kauniita.... vaikea valita kauniimpi :)
    Mutta jos nyt kaksi punaiselle ja yksi lilalle :)
    Nyt laitan peukut ja varpaat pystyyn !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko siis kaks korusetille ja yks huiville vai kaikki koruille? Kun koruista vain toinen menee arvontaan ja voittaja saa valita värin. =)

      Poista
  6. Oijoi! Nytpä siis laitan kaikki neljä arpaa tuohon huiviin!!! Se olisikin hieno hääpäivälahja:)Siis 14.10.
    Upeat palkinnot sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ku sitte pysyis mielessä tuo teitin hääpäiväkin, että muistais onnitella!

      Poista
  7. Hei hienoa! Vaikea valinta, mutta kyllä tuo huivi houkuttaa ja silloin panostetaan täysillä :) Neljä arpaa, kiitos :)

    VastaaPoista
  8. Oi mitkä palkinnot! Pistit aikas pahan valinnan eteen...
    Olen kolmella mukana, kun bloggeri taas kiukuttelee kuvien takia ja kaksi menköön tuolle ihanalle huiville(joita ei voi olla liikaa) ja yksi sitten ihanaiselle punaiselle korusetille!
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin teki mieli tehä jotain neulomustakin palkinnoksi, tähän astihan ne on ollu vain koruja. Ihanaa tuo kuvien kanssa takkuaminen... argh!

      Poista
  9. No niin 4 mukana ja jaetaanko tasan? Ihan normaali meihen vastaus..on se ihan hyvä jaa on se ihan hyvä ilmankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se varmaan on. Välistä saa oikeen lypsää, että mitä mieltä sitä oikeasti ollaan. ;D

      Poista
  10. Upeat palkinnot, ehdottomasti mukana arvonnassa! Tähtään 3 arvalla huiviin (sain siis vihdoinkin rekisteröidyttyä lukijaksi :D). Huiviin siksi, että en omista montaakaan huivia, enkä osaisi / ehtisi itse koskaan tehdä noin hienoa... päätyisi vaan keskeneräisten käsitöiden kasvavaan kasaan... :)

    -J-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että rekisteröidyit. =)
      Jos ei tärppää voidaan kattella sulle mieleistä huivimallia... mun kädet tarvii tekemistä koko ajan nykyään. ;D

      Poista
  11. Oi jestas, kun tuo huivi on ihana ja sopisi niin kauniisti juhlavampaan menoon (joita mulla on tosi harvoin heh). Itse en osaa tuollaista tehdä.
    Kaikki neljä arpaa tuolle huiville ja linkki on blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi! Kivaa saada myös uusia lukijoita. Sähän voit sitten järjestää niitä juhlavampia menoja, jos tärppää. ;D

      Poista
  12. Huivi on todellakin kaunis ja vaativan näköinen tehtävä, joten sijoitan molemmat kahdesta arvastani huivivaihtoehdolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se nyt niin vaativa ole, mutta vieläkään ei mene jakeluun, että miten se syntyy tuon malliseksi sillä tavalla.

      Poista
  13. Haluan tuon huivin!!!!!! Kolme arpaa sille ja arpaonnee mulle :)

    VastaaPoista
  14. Yksi arpa koruille ja toinen arpa huiville!
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
  15. Kolme arpaa vilukissalle huiviin:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa kurkkimaan tänne! Ja huivin arpoihin lisätään uudet kolme. =)

      Poista
  16. Oi joi mitä palkintoja! Minulle 4 arpaa, laitan Facebookin (ja mahdollisesti blogiinikin) linkin :)
    Kaikki 4 arpaa korusetille, itse saat päättää kummanko minulle lähetät mikäli arpaonni sattuisi suosimaan! Molemmat värit niin kauniita, että en osaa päättää...
    Ihanaista syksyä sinulle :)

    VastaaPoista
  17. Kaikki neljä arpaa huiville, sillä tämän mummelin niskoja kolottaa jatkuvasti ja huiville löytyy käyttöä tosi paljon. Hienot olis korutkin, mutta huivi olis tarpeellisempi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisastahan se on valita tarpeen mukaan. Näin siis lisää huiviarpoja tipahtelee purkkiin. =)

      Poista
  18. Yritänpä taas. Rekisteröidyin ja kahdella punainen korusetti sekä kaksi huiville.Blogia ei ole mutta facebookin sivuille ajattelin laittaa tiedon.- kissatyttö-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että rekisteröidyit. =)
      Blogittomia ajattelinkin tuon fb:n kanssa, itse en taas siellä ole laisinkaan. =)

      Poista
  19. Neljällä arvalla mukaan, ja koska valinnan vaikeus on suuri niin 2 arpaa violetille harlekiinille ja 2 arpaa huiville.=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi! Toivottavasti viihdyt täällä vierailemassa. =)
      Koruunhan mahikset paremmat, kun niin moni haluaa huivia. ;D

      Poista
  20. Huiville laitan molemmat arpani. Ihana blogi!!

    VastaaPoista
  21. Kiitti ku muistutit! Kiilsi ohi koko postaus. Kaikilla mukaan tavoittelemaan sitä punaista korusettiä :P

    VastaaPoista
  22. Kahdella arvalla mukana huivin arvonnassa.

    VastaaPoista
  23. kolmella arvalla mukana ja huivia tavoittelen.

    VastaaPoista
  24. Neljällä arvalla mukana ja kaksi koruun jonka ottasin tuona violettina ja kaksi arpaa huiviin :) Minullakin arvontaa käynnissä. käyhän kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa joukkoon. =)
      Pitääpäs pistäytyä kurkkaamassa. ;D

      Poista
  25. Kolmella mukana ja kaksi huiviin ja yksi koruille :D

    VastaaPoista
  26. Hei, kiva seurata blogiasi. Kolmen arpaa kiinnitän huivin arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että joku tykkää seurata. =) Tervetuloa!

      Poista
  27. Beautiful ♥ ♥ ♥ I hope for the best.
    I shared on my sidebar and I'm a follower.
    hugs
    Gerda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow. You are my first foreign follower, so you are very welcome! Do you load your tickets for jewellery (wich color), scarf or both?

      Poista
  28. Kolme arpaa, kaksi koruille ja yksi huiville, kiitos ;))

    VastaaPoista
  29. Olen kolmella arvalla mukana huivin havittelemiseksi!! On se vaan niin upea ja keijumainen ;) Tervetuloa osallistumaan minunkin arvontaan blogissani <3

    VastaaPoista
  30. Kivan mielenkiintoinen blogi. Kaikilla neljällä arvalla tavoitellaan koruja.

    VastaaPoista
  31. Miten pysyt arpalaskuissa mukana, monia arpoja ja voittojakin kaksi, aika työmaa.. arpa kummallekin voitolle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin pysyn, kirjaan niitä välistä ylös ja kummankin palkinnon arvat eri värillä. ;D Arpasi kirjattu.

      Poista
  32. Olipa kiva kun tänne löysin! Arvontaan neljällä arvalla ja kaikki violetille koruille :)

    VastaaPoista
  33. Neljällä arvalla mukana koruja tavoittelemassa =)

    VastaaPoista
  34. Vaikea valinta, molemmat mieluisia. Laitan kaikki neljä arpaa koruille joskos kerrankin voittaisi.

    VastaaPoista
  35. Kolmella arvalla huivia tavoittelemaan!
    On niiiiiin mun värinen :)
    t. Eija

    VastaaPoista
  36. MaittiS 10.lokakuuta 2012
    Ihana huivi ja just olisi mun värit. Kaksi arpaa siis huiville ja nyt ekan kerran blogisivuilla,mutta ei taatusti jää tähän.Korut myös ihanat,erityisesti violetti viehättää.

    VastaaPoista
  37. Heips! Ihana blogi, liityin juuri lukijaksi! Kolmella arvalla, kaikki koruille, ovat NIIN IHANIA!!!

    VastaaPoista
  38. Eka kertaa sivuilla ja 2 arvalla lähden huivia tavoittelemaan.

    T. Meibi

    VastaaPoista
  39. Kivat tuotteet arvonnassa, pitipä ookein pohtia miten kaksi arpaani kannattaisi sijoittaa kun molemmat vaihtoehdot houkuttavat. Osasinpa kuitenkin päättää; ihanalle huiville menevät molemmat arpani.

    VastaaPoista
  40. 2 Arpaa, molemmat huiville. :)

    t. Nina (ninahonka@gmail.com)

    VastaaPoista
  41. 3 ja kaikki huiville.

    x_unrated at hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Heips,

    kolmella arvalla mukana ja huivia jahtaan.

    VastaaPoista
  43. Omat taidot rajautuvat huomattavasti yksinkertaisempien käsitöiden tekoon, joten olen innokkaasti mukana arvonnassa. Aivan parhaita tällaiset palkinnot, jotka ovat bloginpitäjän omatekemiä! Molemmat arpani asetan huiville.
    flight(at)luukku.com

    VastaaPoista
  44. No siis, mie olen mukana ja kaksi arpaa huiville....
    -pikku-sisko-

    VastaaPoista
  45. Ihana arvonta! Osallistun kahdella arvalla, yksi arpa molemmille palkinnoille. Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  46. Väliaika tietona 87 arpaa on huiville ja 52 koruille. =)

    VastaaPoista
  47. NuuNuun (nuunuun@hotmail.fi)14. lokakuuta 2012 klo 16.49

    Laitahan huiville kaksi arpaa lisää :)

    VastaaPoista