perjantai 30. syyskuuta 2011

Harlin tarina


" Hei, minä olen Harlekiini. Minua kutsutaan yleensä Harliksi, mutta monia lempinimiä minulla myös on kuten Nuusu ja Pötkylä. Minä olen nyt kahdeksan vuotias. Näiden ihmisteni kanssa olen asunut noin kolmen kuukauden iästä asti. Tulin heille hoidettavaksi, mutta kuulemma luonteeni on niin valloittava, etteivät he voineet enää kuvitella luopuvansa minusta. Kerron teille tarinani.

Ensimmäisestä kolmesta kuukaudesta minulla ei ole muistikuvaa, mutta olen kuullut olleeni jonkun ihmisen kissan pentu ja ilmeisesti minulle ei sitten löytynyt uutta kotia. Mutta se mitä muistan, kerron nyt. Minua pelotti aivan valtavasti, olin aivan kauhuissani, jättimäisiä isoja ja äänekkäitä möhkäleitä kiitää ohitseni. Toiseen etutassuuni on sattunut pahasti, se ei toimi enää. Nenästäni valuu verta. Muistan, että tömähdin ikävästi maahan, kovassa vauhdissa ja siinä satutin itseni. Olen niin peloissani, en ymmärrä mitä on tapahtunut ja se hirvittävä meteli noista isoista möhkäleistä, jotka menevät ohitseni metrin päästä. Sitten tulee kaksi ihmistä, jotka ottavat minut mukaansa, minua käytetään eläinlääkärissä, joka kertoo tassuni halvaantuneen ja ettei sille voitaisi mitään. Nämä ihmiset pitävät minut luonaan muutaman päivän toipumassa ja sitten minut viedään kissatalolle. Siellä tapaan mamman, mamma tuo minut kotiin. Mutta minä olen kamalan kipeä, minulla on nälkä mutta en edes ehdi syödä kun joudun juoksemaan astialle, lopulta en edes jaksa syödä. Mamma syöttää, juottaa ja antaa lääkettä ruiskulla ja vihdoin alan voimaan paremmin. Paranen lopulta. Lähellä oli että enkelit olisivat minut vieneet, mamman mukaan aivan liian lähellä.

Minua käytettiin tuon sairastelun aikana ja heti Kissatalolle tultua eläinlääkärissä täälläkin. Onneksi en muista mitä elämä oli neljän jalan kanssa, niin en voi olla katkerakaan tiedosta, että jos minut löytäneet olisivat tienneet tuoda minut heti välittömästi Kissatalolle, olisi heidän käyttämä eläinlääkäri voinut leikata minut ja saada tassuni toimimaan. Se vaan olisi pitänyt tehdä heti, kolme päivää myöhemmin se ei enää onnistu.

Minä toivuin hyvin ja kasvoin muutaman kuukauden, tassuni sai jatkaa olemista, koska se ei häirinnyt minua laisinkaan, oli jäykistynyt nätisti rintaa vasten. Ainoastaan se kynsien leikkaaminen oli kamalaa, en tykännyt siitä yhtään ja silti mamma teki sitä säännöllisesti. Lopulta aloin jopa huutamaan sydäntäsärkevästi, mutta siltikin mamma vain leikkasi ne kynnet. Ei se sattunut, ei se tuntunut missään, mutta minä vain inhosin sitä operaatiota ylitse kaiken. Mutta sitten tassu jäykistyi niin paljon, että hinkkasi koko ajan rintaani, karvat lähtivät, iho rikkoutui ja tulehtui. Mamma vei minut eläinlääkäriin, tulehdus hoidettiin lääkkeillä ja sen jälkeen se kamala kokemus. Minut nukutettiin ja kun heräsin olin taas todella kipeä. Minulla oli joku ihmeellinen hökötys kaulassa ja en oikein osannut liikkua sen kanssa. Siitä johtuen esimerkiksi pissasin mamman päälle yksi yö. Olin halunnut sänkyyn ja minut sinne nostettiin. Minulle tuli pissa hätä ja en uskaltanut hypätä alas. Mamma vaan aina minun alkaessani kävellä sängyn reunassa silittili ja sanoi pistä vaan nukkumaan. Lopulta hätä oli niin kova, että minun oli pakko pissata mamman päälle, kun en häntä saanut ymmärtämään hätääni.


Paranin kuitenkin nopesti, mutta taas minut vietiin eläinlääkäriin. Voi kamala että minä pelkäsin tuon edellisen kokemuksen jälkeen. Pelkäsin niin kovaa, että suustani tuli vaahtoa. Mutta ei se ollutkaan kamalaa, lääkäri otti vain tikit pois ja pääsin kotiin.

Minä rakastan rapsuttelua ja ihan taatusti nukun ihmisteni sängyssä, tungen sohvalle vaikka väkisin heidän väliin. Pojatkin ovat ihani ja onneksi he eivät ole enää vauvoja. Koska silloin minun täytyi koko ajan vahtia heitä ja suojella, tietysti sitten he ottivat hännästäni ja karvoistani kiinni. Mutta mamma tiesi heti irrottaa heidät kun maukaisin surkeana, eihän vauvoja kynsitä koskaan. Nytkin meillä käy vauvoja joskus kylässä ja minun on heti vahdittava heitä, minun on vain pakko päästä siihen katsomaan ettei kukaan vain vahingossakaan satuta heitä.

Tässä oli siis minun tarinani. " <3:lla Harli

3 kommenttia:

  1. Olipa siinä tarina Harli. Mutta onneksi sillä oli pelottavan alun jälkeen hyvä jatko. Uskon, että olet nyt onnellinen kissa ja saat juuri sitä rakkautta, jonka olet ansainnut. Ihana kuva sinusta ja ystävästäsi tuossa alimpana!
    Kaikkea hyvää elämääsi jatkossakin:)

    VastaaPoista
  2. "Kiitos Mustakissa. Minä olen oikea rakkauspakkaus mamman mielestä ja mamma onkin vähän heikkona meihin jalkavammaisiin. Tiesitkö, että olen oikein rotukissa, mamma sanoo rotuni olevan Koskenkorvan Kolmijalka. =) Minä olen siis Koskenkorvalta löytynyt. Vaikkakin juuri mamma vähän kirosi minua, minä kun rakastan kaikkia lankoja ja nauhoja, syön ne kyllä taatusti kun käsiksi pääsen ja mammmalla jäi rintsikat näkösälle yökkärin vaihdossa... melkein kerkesin syödä reiän olkaimeen, märkä se ainakin nyt on. ;D Terveisin: Harli"

    VastaaPoista
  3. Ihana Harli <3 paljon rapsutuksia !

    VastaaPoista